Veneily edustaa monelle vapautta ja riippumatonta, ja juuri siksi aurinkopaneeli veneeseen on järkevä valinta. Sen avulla on mahdollista hyödyntää järvellä tai merellä esteettömästi paistavan auringon voima ja muuttaa se suoraan sähköksi, jota voi sitten käyttää veneessään. Näin veneilystä todella tulee riippumatonta, eikä kesken kaiken tarvitse hälyttää kanssaveneilijöitä avuksi oman vajaan tai puutteellisen varustuksen takia.

Pieni aurinkopaneeli veneessä

Veneilijälle tuttua on esimerkiksi se, että maasähköä ei ole läheskään aina saatavilla. Koneen käyttäminen pelkästään sähkön tuottamiseen ja akkujen lataamiseen ei myöskään ole usein mielekästä toimintaa. Silti veneen sähkövarusteita olisi mukava käyttää myös keskellä merta tai järveä, tai syrjäisemmille ankkurointipaikoille pysähdyttäessä. Lopputuloksena on usein tyhjä akku, josta seuraa se, että navigaatiolaitteet tai turvavarusteet eivät enää toimi eikä konekaan käynnisty. Kuulostaako tutulta?

Järkevin ratkaisu saadaan suoraan auringosta: aurinkovoima ehkäisee sen, että puutteellisesti varusteltu vene jäisi oman onnensa nojaan sähkön loppuessa akuista. Ermen Oy toimittaa ja asentaa aurinkopaneelit veneisiin varmalla otteella – anna meidän tehdä veneilyharrastuksestasi aidosti riippumatonta vapauden juhlaa!

Veneen aurinkopaneeli on kompakti ja siisti

Veneisiin suunnatut aurinkovoimajärjestelmät ovat yleensä melko kompakteja, mutta saatavilla on luonnollisesti hieman erikokoisia paneeleja käyttäjän sähköntarvetta ajatellen. Venekäyttöön tarkoitetut paneelit ovat kätevän kokonsa lisäksi myös visuaalisesti miellyttäviä, sillä ne on kätevä asentaa sopivalle pinnalle ilman, että ne varastavat kaikkea huomiota. Paneelien asentamiseksi tarvittavan tilan muoto ja koko vaihtelevat venemallista riippuen, mutta kauttamme saat jokaiseen veneeseen parhaiten istuvan ja toimivan vaihtoehdon. Aurinkojärjestelmien asennukset hoidamme tietysti aina avaimet käteen -periaatteella.

Aurinkopaneelin hyviä puolia riippumattomuuden lisääntymisen ohella on sen ympäristöystävällisyys – aurinkopaneeli on meluton, pakokaasuton ja luonnolle hellä tapa saada käyttöön sähkövoimaa. Aurinkopaneelien valmistukseen käytetään piitä, joka on yksi luonnon yleisimmistä alkuaineista. Mitään harvinaisia tai arvokkaita metalleja ei siis tarvita. Tämä näkyy suoraan myös aurinkopaneelien ja -järjestelmien hinnassa. Lähes kuka tahansa pystyy halutessaan sijoittamaan aurinkovoimaan ja ottamaan askeleen kohti omavaraisuutta. Ja kuten mainittua, veneessä aurinkovoima tuo myös lisäturvaa ja mahdollistaa sähkölaitteiden käyttämisen ilman pelkoa siitä, että akut tyhjenevät ja jäädään odottamaan apua muilta.

Tarvittaessa aurinkopaneelit on mahdollista asentaa veneeseen myös itse, mutta ammattilaisen tekemänä asia hoituu helpommin ja lopputuloksesta tulee varmasti hyvä ja kestävä. Itse paneelit ovat huoltovapaita ja niiden käyttöikä on jopa vuosikymmeniä. Käytännössä aurinkopaneelit ovat siis hyödynnettävissä asennuksen jälkeen veneessä niin kauan kuin veneilyä vain haluaa harrastaa.

Ermen Oy on aurinkopaneelien ja -sähkön asiantuntija

Olitpa kiinnostunut aurinkosähkön hyödyntämisestä sitten veneessäsi tai matkailuautossasi, kotonasi, liikekiinteistösi yhteydessä tai maatilallasi. Aurinkoenergian mahdollisuudet ovat loputtomat, sillä aurinko säteilee vielä seuraavien miljardien vuosien ajan. Myös valtiot ovat heränneet tulevaisuuden sähkömuodon tarjoamiin mahdollisuuksiin, sillä esimerkiksi Saksa pyrkii kattamaan vuoteen 2050 mennessä jopa neljänneksen koko maansa sähköntuotannosta aurinkoenergian avulla.

Suomessa aurinkoenergian asiantuntijuutta edustaa Ermen Oy. Palvelemme mielellämme kaikkia tahoja, jotka ovat kiinnostuneita valjastamaan auringon voiman omaan käyttöönsä ja ottamaan ratkaisevan

askeleen kohti riippumattomuutta. Mikäli sinulla on mieltäsi askarruttavia kysymyksiä aurinkoenergiaa tai aurinkojärjestelmiä koskien, kerromme sinulle lisää ja konsultoimme sinua – ota vain rohkeasti yhteyttä!

Aurinkopaneeli veneeseen